Olen viime päivinä käynyt sosiaalisessa mediassa värikästä
”keskustelua” median luotettavuudesta. Kaikki on toki liittynyt Ukrainan
kriisiin ja sen seurannaisvaikutuksiin. Sinänsä kyse voi olla pienestä
yksittäisestä juonteesta omassa some-kuplassani, mutta pidän ilmiötä sinänsä
huolestuttavana.
Kyse on lähdekriittisyyden ja medialukutaidon
hämärtymisestä/hämärtämisestä. Venäjän toimia puolustelevat kirjoittajat
pyrkivät syystä tai toisesta hämärtämään rajaa journalistisen median ja
propagandan välillä puhumalla siitä, kuinka kaikki tiedonvälitys on
pohjimmiltaan propagandaa. Historioitsijana olen ehdottomasti sitä mieltä, että
kaikkeen tietoon pitää suhtautua pohjimmiltaan kriittisesti. Media on aina
arvosidonnaista ja uutisointi, asioiden käsittely ja nosto keskusteluun on aina
valintaa. Jotain kerrotaan, jostain vaietaan.
Propaganda, tietoinen valheen ja vääristellyn tiedon
levittäminen on kuitenkin eri asia. Venäjän medialla ei ole vapaita
toimintaolosuhteita, kuten Suomessa. Julkisuudessa oleva ”totuus” on kapea.
Moniäänisyyttä ei juuri sallita ja tietoa vääristellään poliittisien
tarkoitusperien oikeuttamiseksi.
Propaganda ja vapaa tiedonvälitys eivät ole yhteismitallisia asioita. Normaalin media- ja lähdekritiikin pelisäännöt eivät riitä propagandaan.
Eräänlaisen mediarelativismin leviäminen on huolestuttavaa, sillä se hämärtää
propagandan ja journalismin välistä rajaa. Tänä päivänä kuka tahansa voi
perustaa luotettavan näköisen sivuston ja ryhtyä tiedonvälittäjäksi. Kertomaan
”asioita, joista länsimedia vaikenee”. Näinhän se tarina menee. LoviisanSanomat kertoi yhden esimerkin siitä, miten helppoa se on. Juttujen kääntäminen ja välittäminen eivät ole journalismia. Lähdekritiikkiä ei
ole se, että poimii ”länsitodellisuudelle” vastakkaista uutisointia ja levittää
sitä journalismina. En pitäisi sitä suorana propagandana, mutta se palvelee
propagandan tarkoitusperiä. Propagandistit hyötyvät siitä.
Yksi lähtökohta tiedonvälityksen arviointiin on Toimittajatilman rajoja –järjestön lehdistönvapausindeksi. Vuoden 2015
indeksi näyttää varsin murheelliselta Venäjän osalta. Maa on sijalla 152 ja
yleisesti ”Euroopan viimeisenä diktatuurina” pidetty Valko-Venäjä vain muutaman
pykälän alempana sijalla 157. Venäläisen valtamediaan tulee suhtautua kuten
autoritaarisen, kontrolloidun valtion tiedonvälitykseen. Russia Today –portaalin kaltainen tiedonvälitys ei
Venäjän kontekstissa ole vapaata tai journalistista, sen tavoitteena on
venäläisen ”totuuden” vahvistaminen.
Ne keskustelijat, jotka esiintyvät sananvapauden
marttyyreina ja samalla puolustavat sananvapautta rajoittavia valtioita
käyttävät härskisti hyväkseen arvokasta sananvapautta. He esiintyvät mediassa
eräänlaisina sananvapauden esitaistelijoina, joiden tehtävä on osoittaa kuinka
mädännäisyyttä löytyy myös meiltä. Tämä on sananvapauden hinta. Siitä ovat
monessa maassa toimittajat maksaneet hengellään. Mediarelativistien kannattaisi
muistaa, että monessa maassa ei voi esiintyä samalla tavalla sananvapauden
marttyyrina esittämällä poikkeavia kantoja tai suoranaista vääristelyä.
Loppujen lopuksi olen iloinen siitä, että meillä on näitä
mediarelativisteja muita journalismin ja propagandan rajoja hämärtäviä
henkilöitä. Heidän olemassaolonsa kertoo siitä, että meillä on edelleen
sananvapaus. Toivon ja uskon, että sananvapautemme kestää tämän.
