Nyt pitää puolustaa moniarvoista yhteiskuntaa

Uljas kysyi informaatiosodasta. Turpobloggari Rysky Riiheläinen, toimittaja Jessikka Aro (YLE) ja historian professori Jukka Korpela (UEF) ruotivat ilmiötä, joka tällä hetkellä kiihdyttää varsinkin sosiaalisessa mediassa. Vastauksia ei ollut tarkoituskaan antaa, kysymyksiä ja pohdintaa tuli siitäkin edestä.

Tilaisuudesta jäi päällimmäisenä mieleen, että nyt jos koskaan tässä moniäänisessä ja –kanavaisessa yhteiskunnassa me tarvitsemme keskustelua. Moniäänistä, monipuolista ja asiallista keskustelua ilmiöistä. Sillä kuten esimerkiksi Jukka Korpela esitti, länsimaissa vapaan tiedonvälityksen ja demokratian arvostus laskee vuosi toisensa jälkeen. Länsimaalaisia ei kiinnosta enää äänestää tai osallistua poliittiseen keskusteluun, eikä se tunnu kiinnostavan myöskään poliitikkoja. Vaalitorilla munkin mausta ja kahvin lämpötilasta on turvallisempaa keskustella. Ja tätä Venäjä käyttää hyväkseen. Se haluaa osoittaa, kuinka autoritäärinen presidenttikeskeinen järjestelmä on poliittisesti tehokas ja kansan suosio on käppyröillä osoitettavissa.

Mistä sitten seuraavaksi voisi keskustella? Keskustelkaamme siitä, kuinka Venäjä käyttää tällä hetkellä valtaa ja lakia oman politiikkansa perustelemiseen, ja kuinka tätä perustelua venäläinen tiedotusvälineistö yhä enenevässä määrin ajaa länsimaihin. Vladimir Putin on jatkanut Venäjän jo 1990-luvun alussa omaksumaa linjaa olla tunnustamatta Neuvostoliiton väärinkäytöksiä ja valloituksia. Tämä liittyy olennaisesti myös akuuttiin tilanteeseen Ukrainassa. Putin pitää Molotov-Ribbentropin sopimusta oikeutettuna, jolloin myös siihen perustuvat valloitukset ja rajansiirrot Euroopassa ovat oikeutettuja. Tästä näkökulmasta katsottuna Krim on Venäjää. Sen liittäminen Ukrainaan perustuu heikkona pidetyn neuvostojohtaja Nikita Hrustsevin hyväntahtoisuuteen ja sen jääminen Ukrainan osaksi perustuu Neuvostoliiton hajoamiseen, oikeastaan yksipuoliseen irrottautumiseen neuvostovaltiosta. Viron ja Venäjän välinen rajalinja pysyy kyseenalaisena, koska Venäjä ei tunnusta vuoden 1920 rajoja päteviksi, vaan katsoo laittoman miehityksen legitimoivan II maailmansodan jälkeiset rajalinjat. Venäjän käsitys rajoista ja niiden legitimiteetistä on ristiriitainen.

Putin on myös julistanut EU:n asettamat pakotteet laittomiksi, koska ne rikkovat G20-maiden sopimuksia ja kansainvälistä oikeutta vastaan. Putin käyttää kansainvälistä lakia ja oikeutta hyvin joviaalisti. Soveltaa sitä oman valtansa ja toimintansa oikeuttamiseksi. Ja tämä viesti syötetään venäläisten tiedotusvälineiden kautta kansalaisille sekä Venäjällä että Euroopassa. Kuten Korpela infosota-tilaisuudessa totesi, Venäjän yhteisöllisyydessä väärin oleminen on huonoa käytöstä. Siispä Putin on oikeassa. Euroopan moniarvoisessa yhteiskunnassa olemme eri mieltä, mutta mitä se vaikuttaa? Tilanne Ukrainassa on jo jäätynyt. Krimin palauttamisesta ei puhu enää kukaan ja päivä päivältä näyttää todennäköisemmältä, ettei Itä-Ukraina enää palaa Ukrainan valtion yhteyteen. Länsimaissa tiedostetaan, että Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta ja valtion koskemattomuutta. Venäläisessä totuudessa asia on aivan toisin päin. Paha EU rikkoo kv. oikeutta asettaessaan pakotteita ja romuttaa osaltaan venäläistä taloutta. Tilanne on ajautunut pahasti solmuun, eikä tietä ulos ole näköpiirissä.

Putin pyrkii säännönmukaisesti kääntämään kriisin lännen syyksi. Samaan aikaan EU:ssa vaaditaan vuoropuhelua. Moni on laittanut toivonsa uuteen unionin ”ulkoministeriin” Federica Mogheriniin, jolla on ”hyvät Venäjä-suhteet”. Niitä kaivataan, kun viimeksi viikonvaihteessa Putin ”väsyneenä” käveli ulos G20-kokouksesta. Vuoropuhelu jäi lyhyeksi. On kyseenalaista haluaako Putin edes käydä keskustelua unionin kanssa. Yksi taustatekijä nykyisessä tilanteessa on se, että Venäjä ei halua EU:sta merkittävää kansainvälistä toimijaa. Tästä myös Korpela muistutti. Venäjä suosii kahdenvälisiä suhteita kansallisvaltioihin unionin sijaan. En siis laittaisi suurta toivoa Mogheriniin ja unioniin, joka on hyvin hajanainen. Eivät pakotteet olleet mikään yksituumainen päätös. EU-mailla on myös omat sisäiset ongelmansa ja niitä Venäjä osaltaan hyväksikäyttää rahoittamalla populistisia puolueita. Lisäksi Venäjä pyrkii iskostamaan oman totuutensa läntiseen maailmaan MIA Sputnikin kautta. Kamppailu tiedosta on kamppailua vallasta ja Venäjä pyrkii pääsemään siinä niskan päälle. Eikä se näytä hyvältä, kun katsoo karttaa lehdistönvapaudesta.

Nyt kysytään kanttia EU-mailta. Nyt pitää nousta puolustamaan moniarvoista ja moniäänistä yhteiskuntaa. Nyt tarvitaan sitä yhteistä "Eurooppa-henkeä", jota eurokraatit ovat koittaneet puhaltaa unioniin. Putinin Venäjä ei tarjoa mitään kolmatta tietä, ei mitään ”kapitalistisen lännen” vaihtoehtoa, jossa ihminen voi löytää itsensä. Putinin Venäjä tarjoaa autoritarismia, oligarkiaa, korruptiota ja rajoituksia kansalaisten vapauksiin.