Berliini, pallot ja muuri

Minulla oli ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua viikonvaihteessa Berliinissä rajoja koskevan seminaarin (Berlin Border Seminar) yhteydessä muurin murtumisen 25-vuotisjuhlallisuuksiin. Marraskuun alussa vuonna 1989 elettiin historiallisia hetkiä ja oli ainutlaatuista päästä kokemaan noiden tapahtumien muistamista miljoonien muiden ihmisten kanssa paikan päällä. Eikä matka jäänyt pelkäksi muisteluksi, sillä seminaari tarjosi erinomaisia excursioita ei vain perinteisiin turistimuistopaikkoihin (Memorial Wall, Tränenpalast, East Side Gallery), vaan pääsimme myös kulkemaan muuria seuraten ja ilmiöitä tarkkaillen Martin Barthelin loistavassa opastuksessa. Lisäksi tuli tavattua hienoja ihmisiä Texas El Pasosta Zagrebiin ja Lissabonista Szczceniin. Esitelmissä tuli hyvin monipuolisia näkökulmia rajoihin ja ilmiöihin, sillä mukana oli tutkijoita erilaisilla taustoilla: historiaa, kansainvälisiä suhteita, maantiedettä, antropologiaa ja kulttuuria.

Muurin jäljillä.

Toisaalta tunnelmat historiallisena päivänä 9.11. olivat myös ristiriitaiset. Samaan aikaan, kun juhlimme muurin murtumisen ja kansan kahtiajakamisen päättymisen vuosipäivää tilanne Ukrainassa kiristyi. Minskin sopimus ei ole pitänyt, vaan Itä-Ukrainan alueella venäläisten tukemat joukot jatkavat maan repimistä kahtia. Uusia rajoja ja muureja rakennetaan kiihtyvällä tahdilla parlamenttivaalien jälkeen. Seminaarissakin pohdittiin sitä, olemmeko uuden kylmän sodan kynnyksellä? Onko Euroopan yhdentymisen mukanaan tuoma rajojen vapautumisen aika jäämässä 25 vuoden mittaiseksi? Kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta. On vaikea edes sanoa, olemmeko todella eläneet "rajattomassa" Euroopassa vuoden 1990 jälkeen. EU:n sisällä ja Schengen-alueella fyysiset ja taloudelliset rajat ovat hämärtyneet, mutta toisaalta rajoja on vahvistettu EU:n ulkorajoilla entistä enemmän. Kuten juliste Berliinissä muistuttaa, muureja löytyy edelleen aivan meidän nenämme edestä ja ne vaativat enemmän uhreja, kuin Berliinin muuri ennätti 28 vuodessa vaatia. Eivätkä kansallisvaltioiden rajat ole mihinkään kadonneet edes yhdentyneessä Euroopassa. Valtiot ovat pyrkineet ajamaan omaa kansallista etuaan unionin puitteissa ja ajoittain se on pyritty naamioimaan yhteiseurooppalaiseksi asiaksi. Kylmän sodan jälkeen vedettiin tuhansia kilometrejä uusia rajoja Eurooppaan lähinnä entisen Neuvostoliiton ja Jugoslavian alueille, mutta samalla on rakennettu myös identiteettirajoja. Entinen Itä-Eurooppa on rakentanut uutta kansallista identiteettiään vahvasti Venäjää negatiivisena toiseutena käyttäen, ja kuten omassa esityksessäni hieman sivusin, tämä narratiivi on elänyt sitkeästi myös suomalaisessa raja-keskustelussa. 

"Tässä ei ole mitään juhlittavaa"

Jonkin uuden äärellä me silti olemme. On tapahtumassa murros siinä geopoliittisessa järjestyksessä, joka syntyi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tuolloin Venäjä vaati, ettei neuvostorajoihin tule koskea. Se kieltäytyi rajatarkastuksista Viron ja Latvian kanssa, vaikka samaan aikaan kiisteli Krimin niemimaasta Ukrainan kanssa. Suomessa virinneelle kansalaiskeskustelulle Karjalan palauttamisesta ei myöskään Kremlistä vastakaikua tullut. Nyt Venäjä on voimalla murtanut tuon järjestyksen. Krimin miehitys on tuon järjestyksen rikkomista, vaikka sen tulkitsisi virallisen Venäjän propagandan mukaisesti Krimin historiallisena palauttamisena emämaan yhteyteen. Koska muutos on tapahtunut ja tapahtumassa, on otollinen aika suunnata katse menneeseen 25 vuoteen. Perata niitä muutoksia rajoissa, kansainvälisissä suhteissa ja geopolitiikassa, joita on tapahtunut Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Vallitsevat tulkinnat lineaarisesta tulkinnasa, jonka mukaan olemme koko viimeisen 25 vuoden ajan kulkeneet kohti entistä verkottuneempaa, rajattomampaa ja kehittyneempää globaalia maailmaa tulee asettaa kriittisen tarkastelun alle. Maailmassa ei ole vakuumeja, joissa asiat menisivät yksinkertaisesti ja yksisuuntaisesti. Ukrainan tilannetta ei voi selittää vain tulkinnoilla, jotka alkavat "Venäjän toiminta on johtanut..." tai "Euroopan/USA:n/NATO:n toiminta on johtanut...". Luen parhaillani Eric Landenbacherin, Bill Nivenin ja Ruth Wittlingerin toimittamaa teosta Dynamics of Memory and Identity in Contemporary Europe. Toivottavasti tämä antaa seminaarin jälkeen vielä lisää loistavia uusia ajatuksia väitöskirjatyöhön, jonka suunnitelmaa parhaillani viimeistelen. Muurin murtumisen juhlavuosi on oiva ajankohta aloittaa kylmän sodan aikakauden jälkeiseen poliittiseen keskusteluun, rajaan ja identiteettiin liittyvien ilmiöiden tutkiminen. 

Muurin länsireunaa symboloineet pallot vapautettiin 9.11. ilmaan. En ollut ainoana todistamassa tätä.

Ja varsinaisen raja-teeman ulkopuolella tuli keskusteltua paljon muustakin. Oli hienoa kuulla, kuinka monessa Euroopan maassa suomalaista koulujärjestelmää arvostetaan. Laadukas ja maksuton koulutus on sivistyksen ja hyvinvoinnin perusta. Espanjalaiset ja portugalilaiset ottaisivat meidän järjestelmän käyttöön milloin vaan. Siksi tuntui pahalta sanoa, että Suomen hallitus haluaa murentaa tätä hyvinvoinnin ja sivistyksen tukipilaria. Suunnitelmat säästää toisen asteen koulutuksessa "hallinnosta" (miten voi säästää rehtorista ja koulusihteeristä?) ja kuntien talousvaikeudet rapauttavat sekä peruskoulua että toisen asteen koulutusta. Tasapuoliset mahdollisuudet sivistykseen eivät toteudu ja se on Suomen tulevaisuuden kannalta synkkä asia. Jaoimme myös laajasti sen näkemyksen, että lukukausimaksujen asettaminen EU/Eta-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille tulee aiheuttamaan hakijakadon. Sitäkö kansainvälistymisen puolesta kauniita puhuva hallituksemme todella haluaa? Minä toivoisin, että voisin kansainvälisiä kollegoita tavatessani todeta ylpeänä, että Suomi pitää myös jatkossa kiinni sivistyksen ja hyvinvoinnin peruspilarista - koulutuksesta.