Suomi-kupla ja eurokytky - vaalianalyysia II

Vaalien jälkeen paljastui, että Suomessa on kuplia. Tärkeimpinä näyttäytyvät Punavuoren punavihreä kupla ja Viitasaareen assosioitunut muun Suomen kupla. Vähemmälle huomioille kupla-keskustelussa ei ole jäänyt aito punavihreä-kupla, jossa oli myös häivähdys sinistä ja keltaista. Uuden keskusta-perussuomalaiset-sdp-rkp-hallituksen symboli?

Sen sijaan keskustelua on käyty aivan liian vähän suomalaisesta kansalliskuplasta. Kyse ei ole iänikuisesta alemmuuskompleksistamme, jossa vertaamme alati itseämme ”oikeisiin eurooppalaisiin”, vaan siitä, miten Suomen vaalitulos on otettu vastaan kansainvälisesti. Kyse ei ole aivan pikkujutusta, sillä EU:n talouskriisi ja toisaalta Ukrainan sodan myötä kiristynyt kansainvälispoliittinen tilanne ovat lisänneet kierroksia myös Suomen vaalien ympärillä. Euroopan ongelmat näkyvät myös vaalituloksen tulkinnoissa.

Venäjä: Nato-revisionismista Venäjän kainaloon?

Venäjän mediassa turvallisuuspolitiikka ja erityisesti Nato-kysymys on nostettu vaaliuutisoinnin kärjeksi. Russia Today uutisoi ”anti-Nato”-voimien voittaneen Suomen vaalit, myös Sputnik News on nostanut uutisointinsa kärjeksi ”Nato-vastaisten” puolueiden menestyksen vaaleissa. Aleksanteri-insituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro on vähätellyt vaalien merkitystä Suomen ja Venäjän suhteille. Hänen mukaansa vaalit eivät laajemmin edes kiinnosta Venäjällä.

Venäjän kansainvälisille markkinoille suuntaamat propagandakanavat RT ja Sputnik eivät nekään ole rummuttaneet Suomen vaalitulosta, mutta noteeraus Nato-kärki edellä kertoo omaa kieltään meneillään olevasta informaatiosodasta EU-maita vastaan.

Tämä näkyi jo osaltaan pientä huvitusta ja kohunpoikasta herättäneessä Sputnikin uutisessa vaalipäivän aattona. Siinä uutisoitiin näyttävästi SDP:n kannasta, ettei Venäjä ole Suomelle minkäänlainen turvallisuusuhka. Ihmetystä herätti otsikon sijaan SDP:n puoluesihteerin nimen vaihtuminen Reijo Paanasesta Pentti Väänäseen. Myöhemmin tämä korjattiin. Ainakin kansainvälisessä venäläisen totuuden määrittelyssä Suomen ja Venäjän suhteet, sekä Nato-kysymys näyttävät kiinnostavan.

Venäjältä kuuluvat äänenpainot lienevät kokonaisuudessa marginaalissa, eikä Suomen vaaleista ole tullut päivänpoliittista puheenaihetta. Silti Suomen uuden hallituksen haasteet eivät tällä sektorilla lopu, sillä näitä jopa Suomea Venäjän turvallisuuspoliittiseen kainaloon hivuttavia puheenvuoroja tippuu silloin tällöin. Olennaista tulevalle hallitukselle on alusta alkaen tehdä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja selväksi. Epämääräisyyksiä ja prosessikohuja ei tarvita.

EU: Taloutta, Perussuomalaisia ja Natoa

EU-maissa uutisoinnin pääpainopiste on ollut taloudessa ja perussuomalaisissa, mutta myös Nato ja turvallisuuspolitiikka ovat puhuttaneet. Helsingin Sanomien koosteen perusteella teemoja on nostettu esiin eri maissa. Painopiste on selvästi ollut taloudessa, mutta kansainvälinen tilanne ja vaalien alla käyty turvallisuuspoliittinen keskustelu näkyvät myös analyyseissa.

Suomen Pariisin suurlähetystön koonnin mukaan Ranskan keskustelussa kaikki nämä teemat ovat olleet esillä. Esimerkiksi Le Mondessa on haettu rinnastuksia Ranskan ja Suomen välillä: heikko taloustilanne, paisuvat työttömyysluvut ja oikeistopopulismi ovat lehden mukaan haasteita kummassakin maassa. Mikäli Juha Sipilä ottaa perussuomalaiset hallitukseen, hän voi vielä moneen kertaan päästä selittämään EU-kollegoilleen perussuomalaisten eroa Front Nationaliin tai Ruotsidemokraatteihin.

Suomen tiukka talouslinja on noteerattu. Samoin Suomen omat talouden rakenteelliset ongelmat ja haasteet, joita Sipilän johdolla on alettava oikeasti ratkomaan. Tilanne ei näytä hyvältä, sillä tiukka ja dogmaattinen Kreikka-politiikka voi pahimmillaan kääntyä Suomea vastaan. Ei ole mitenkään varmaa, että taloutta saadaan meillä kääntymään ja Suomi voi itse päätyä tiukan talouskurin ”mallimaasta” vielä autettavien joukkoon. Silloin moni muu voi EU:ssa miettiä, että miksi auttaisimme Suomea, kun hekään eivät halunneet auttaa muita.

Talouspoliittiset ongelmat eivät ratkea EU:ssa tulevan nelivuotiskauden aikana. Näin uskallan ennustaa, sillä kyse ei ole ohimenevästä taantumasta, vaan syvästä rakenteellisesta ja systeemisestä kriisistä. Tilanne on ollut päällä yli kuusi vuotta. Kyse ei ole vain lamasta, vaan paljon laajemmasta markkinatalousjärjestelmän ongelmasta. On turha ajatella, että säästöt tai elvytys ratkaisisivat ongelmat. Puhe vientivetoisesta talouskasvusta on sekin utopiaa.

Yksikään EU-maa, tai suomalainen puolue ei esitä aitoja rakenteellisia muutoksia. Mallit perustuvat ajatukseen talouskasvun jatkumisesta ja työelämän jatkumisesta samankaltaisena. Kun lisäarvon laskeminen työlle käy entistä vaikeammaksi, rapautuvat systeemin rakenteet. Sipilän uusi hallitus voi oikaista Suomen velkautumistahtia rajuilla julkisen talouden leikkauksilla, mutta se tie ei oikaise talousjärjestelmän rakenteellisia vikoja. Vasemmistoliiton tarjoama elvytys olisi ollut vanhan politiikan tekohengitystä ja ongelmien siirtämistä.

Tähän haasteeseen diplomi-insinööritaustaansa alati esittelevä Sipilä voisi oikeasti tarttua. Prosessikaavioita pitäisi nyt rakentaa markkinatalousjärjestelmän oikaisemiseksi. Suomen talous on pisara meressä ja leikkauspolitiikka johtaa vain ongelmiin.

Yhdysvallat: Grexit-Suomi ja miljonääri-Sipilä

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNBC nosti vaalien jälkeen kärkiteemaksi Suomen vaalituloksen ja Kreikan taloustilanteen yhteyden. Otsikko ”This tiny European state may trigger Grexit” oli paljon puhuva. Viimeisellä vaaliviikolla tenteissä tivattiin puoluejohtajien kantaa Kreikan mahdollisiin tukipaketteihin, mutta Alexander Stubbin (kok.) johdolla he kieltäytyivät tarkoista vastauksista ja spekulaatioista. Kansainvälisesti on kuitenkin noteerattu puoluejohtajien kielteiset tai hyvin kriittiset kannanotot Kreikan tukemiseen.

Analyytikko Nicholas Spiron mukaan Suomi voi uuden hallituksen johdolla vetää Kreikka-kysymyksessä jopa tiukempaa linjaa kuin Saksa. The Economist kuitenkin muistutti, että myös Timo Soinin (ps.) kannanotot vaalienalla pehmenivät ja hallitushalujen vuoksi puolue voi lieventää kantojaan myös Kreikka-kysymyksessä. Lehti esitti kuitenkin Suomen talouspoliittisen linjan perustuvan uuden hallituksen johdolla austerity-politiikkaan, jota tulevaksi ministeriksi povattu Olli Rehn harjoitti jo EU-komissaarina.

Bloomberg-uutissivusto otsikoi vaalien tuloksen nostamalla kärjeksi Juha Sipilän miljonääri-statuksen. Muutoin uutisointi oli heidän osaltaan maltillista ja keskittyi lähinnä tulevien vaikeiden talouspäätösten esittelemiseen. Suomessa Sipilän henkilökuva on rakennettu täysin toisella tavalla, hänen tavallisuuttaan ja poliittista tahrattomuuttaan on korostettu suosion takeena.

Sipilä ja EU-politiikka

Kysymysmerkkejä on vaalien jälkeen aina paljon, ja hallituspohjaa odotellessa voi spekuloida yleisemmilläkin kysymyksillä. Yksi suuri arvoitus on hyvin todennäköinen uusi pääministeri Juha Sipilä itse. Kansainvälisen uutisoinnin perusteella Sipilä hahmottuu paitsi miljonäärinä myös uutena tulokkaana, joka vaatii taloudellisia rakenneuudistuksia ja on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaatimaton.

Pääministerinä Sipilä joutuu erityisoppiin EU-politiikan johtohahmona. Juhana Aunesluoma pohti Sipilän haasteita ja mahdollisuuksia EU-politiikan johtajana Kauppalehdessä. Edeltäjiinsä, Alexander Stubbiin ja Jyrki Kataiseen verrattuna Sipilä on hyvin kokematon EU-politiikassa. Stubb on pitkän linjan eurovaikuttajan oma lukunsa, Katainen oli hänkin ennättänyt jo valtiovarainministerinä hakea oppirahoja EU:sta.

Sipilä on liike-elämässä toki tottunut kansainvälisiin yhteyksiin, joten mistään Impivaarasta mies ei Brysseliin lähde. Vertailuissa unohtuu se, että myös Matti Vanhanen tuli aikanaan ”sivusta” pääministeriksi ja onnistui selvittämään EU-politiikan koukerot ainakin tyydyttävästi. Sipilä varmasti selviää tehtävästään, mutta on selvää, että sillä sektorilla hänellä riittää opiskeltavaa. Vaalitentit osoittivat, että Sipilä oli vahva talouden ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä, mutta vältteli selvästi kannanottoja EU- ja ulkopolitiikan aiheissa.

EU-jäsenyys on muuttanut pääministerin roolia, mutta olemme edelleen kaukana tilanteesta, jossa vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja ei olisi uusi pääministeri. Vallitseva tilanne pistää kuitenkin miettimään, miksi näin pitää olla. EU-kokemusta komissaarina hankkinut Olli Rehn olisi keskustan suvereeni osaaja tällä sektorilla. Tältä osin hänen osaamisensa olisi parhaassa käytössä pääministerinä EU-politiikassa, mutta vastaavasti hänen asemansa olisi kovin heikko sisäpoliittisena johtajana.

Kupla siellä, rättäri täällä

Kuplia on siis monenlaisia. Euroopan kuplassa perussuomalaiset näyttäytyvät selvästi rinnasteisena muille EU- ja maahanmuuttokriittisille liikkeille kuten Front National, UKIP, Sverigedemokraterna tai Dansk Folkeparti. Osittain näin onkin, ovathan nämä keskeisessä roolissa puolueen ohjelmissa ja ideologiassa. Toisaalta perussuomalaiset ovat laajemmin ”kansanpuolue”, joka ponnistaa pienviljelijä-Suomen historiasta ja toisaalta työelämän aiheuttamasta duunari-Suomen murroksesta. Siksi puoluetta tulee tarkastella vain osin rinnasteisena esimerkiksi Sverigedemokraternaan, josta on tullut Ruotsin poliittinen hylkiö.

Globaalissa maailmassa asioilla on taipumusta vaikuttaa toisiinsa, joten Suomen vaalitulos ei sekään vaikuta tyhjiössä. Tiukat Kreikka-kannat tai epämääräiset linjaukset Natosta pannaan kiristyneessä tilanteessa merkille. Siksi uuden hallituksen linjan tulee olla selkeä. Se ei tarkoita keskustelun torppaamista vanhaslaiseen tyyliin, vaan selväsanaisuutta. Kryptisyys johtaa monitulkintaisuuteen, jota voidaan käyttää muualla poliittisten päämäärien ajamiseen.