Eduskunta on jälleen suurten asioiden äärellä. Tasa-arvoisen avioliittolain jälkeen asialistalla on Fennovoiman ydinvoimahanke Hanhikiveen. YLE:n A-talkin (4.12.) innoittamana oli pakko vielä kirjoittaa muutama sana asiasta. A-talkin keskustelussa argumentaatiollaan ja esiintymisellään vakuutti eniten ProHanhikiven Hanna Halmeenpää. Kotiläksyt oli tehty.
Ydinvoiman lisärakentamisen päätös ei ole pieni asia, koska se vaikuttaa lasten ja lastenlastemme elämään. Laitos olisi toimintakunnossa ehkä 2020-luvulla ja toimisi vuosikymmeniä eteenpäin. Eikä ole varmaa, että laitostoimitus pysyisi edes aikataulussaan. Venäjän talous on Putinin politiikan seuraksena sakkaamassa ja Rosatomin paljon kehutuista muista hankkeista esimerkiksi Intiassa on ollut ongelmia aivan riittämiin. Ydinvoimaa markkinoidaan käsittämättömästi hiilineutraalina ja ympäristöystävällisenä "siirtymäkauden" energiantuotantomallina. Ilmeisesti uraanin louhinnasta on tullut täysin päästötöntä ja ydinjätteen loppusijoittamisesta täysin riskitöntä? Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori pääsi myös A-talkissa markkinoimaan, kuinka hänkin tukee "pitkässä juoksussa" hiilineutraalia Suomea. Miten pitkä juoksu on, ennen kuin aletaan todella investoimaan uusiutuviin energiantuotantomuotoihin? Nyt ollaan jälleen takertamussa isolta osin julkisilla varoilla vanhan aikaiseen energiatuotantomuotoon. Edes elinkeinoelämä ei taida olla hankkeen takana, sillä rahoittajat ovat yksi toisensa jälkeen kaikonneet. Voisivatko uudet energiantuotantomuodot olla sitä paljon peräänkuulutettua uutta toimeliaisuutta Suomen talouteen sen sijaan, että sijoitamme julkisia varoja yhteistyöhankkeeseen Venäjän valtiollisen energiayhtiön kanssa?
Hanke on energiapolitiikan ohella mitä suuremmassa määrin ilmasto- ja ympäristöpoliittinen, mutta myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen. Ranska luopui EU-sanktioiden vuoksi Mistral-kaupoistaan Venäjän kanssa. Jopa Saksassa on herätty viimein siihen, ettei Venäjä demokratisoidu, vaikka taloudelliset siteet olisivat miten vahvoja tahansa. Rosatom-hanke ei ole varsinaisesti Venäjän vastaisten sanktioiden vastainen, mutta se sotii EU-parlamentin julkilausumaa ja muiden jäsenmaiden toimintaa vastaan. Suomi ei näytä nyt kuuluvan yhteiseen eurokerhoon, kuten professori Peter Lund viimeksi tänään totesi. Samaa on sanonut myös professori Veli-Pekka Tynkkynen. Miksi hallitus ei halua nähdä hankkeen ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta?
Kyse ei ole siitä, että onko Putin vielä Venäjän johdossa 2020- tai 2030-luvuilla, kuten Vapaavuori yritti A-talkissa todeta. Kyse on siitä, miltä asia näyttää nyt. Hankkeen eteenpäinajaminen osoittaa Suomen hallitukselta totaalista pelisilmän puutetta. Se on signaali Putinille, että ei se haittaa vaikka te rikotte valtioiden suvereniteettia, sillä sanktioista huolimatta tarjolla on edelleen taloudellista yhteistyötä. Suomi on nyt jatkamassa sitä epäonnistunutta politiikkaa, jota Eurooppa on 2000-luvulla harjoittanut eli katsonut Venäjän demokratiakehitystä läpi sormien taloudellisten syiden vuoksi.
Edes kansainvälisessä politiikassa sanat eivät paina enempää kuin teot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti