26. helmikuuta 2015

Sananvapauden marttyyrit ylenkatsovat sananvapauden arvoa



Olen viime päivinä käynyt sosiaalisessa mediassa värikästä ”keskustelua” median luotettavuudesta. Kaikki on toki liittynyt Ukrainan kriisiin ja sen seurannaisvaikutuksiin. Sinänsä kyse voi olla pienestä yksittäisestä juonteesta omassa some-kuplassani, mutta pidän ilmiötä sinänsä huolestuttavana.

Kyse on lähdekriittisyyden ja medialukutaidon hämärtymisestä/hämärtämisestä. Venäjän toimia puolustelevat kirjoittajat pyrkivät syystä tai toisesta hämärtämään rajaa journalistisen median ja propagandan välillä puhumalla siitä, kuinka kaikki tiedonvälitys on pohjimmiltaan propagandaa. Historioitsijana olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkeen tietoon pitää suhtautua pohjimmiltaan kriittisesti. Media on aina arvosidonnaista ja uutisointi, asioiden käsittely ja nosto keskusteluun on aina valintaa. Jotain kerrotaan, jostain vaietaan.
Propaganda, tietoinen valheen ja vääristellyn tiedon levittäminen on kuitenkin eri asia. Venäjän medialla ei ole vapaita toimintaolosuhteita, kuten Suomessa. Julkisuudessa oleva ”totuus” on kapea. Moniäänisyyttä ei juuri sallita ja tietoa vääristellään poliittisien tarkoitusperien oikeuttamiseksi. 

Propaganda ja vapaa tiedonvälitys eivät ole yhteismitallisia asioita. Normaalin media- ja lähdekritiikin pelisäännöt eivät riitä propagandaan. Eräänlaisen mediarelativismin leviäminen on huolestuttavaa, sillä se hämärtää propagandan ja journalismin välistä rajaa. Tänä päivänä kuka tahansa voi perustaa luotettavan näköisen sivuston ja ryhtyä tiedonvälittäjäksi. Kertomaan ”asioita, joista länsimedia vaikenee”. Näinhän se tarina menee. LoviisanSanomat kertoi yhden esimerkin siitä, miten helppoa se on. Juttujen kääntäminen ja välittäminen eivät ole journalismia. Lähdekritiikkiä ei ole se, että poimii ”länsitodellisuudelle” vastakkaista uutisointia ja levittää sitä journalismina. En pitäisi sitä suorana propagandana, mutta se palvelee propagandan tarkoitusperiä. Propagandistit hyötyvät siitä.

Yksi lähtökohta tiedonvälityksen arviointiin on Toimittajatilman rajoja –järjestön lehdistönvapausindeksi. Vuoden 2015 indeksi näyttää varsin murheelliselta Venäjän osalta. Maa on sijalla 152 ja yleisesti ”Euroopan viimeisenä diktatuurina” pidetty Valko-Venäjä vain muutaman pykälän alempana sijalla 157. Venäläisen valtamediaan tulee suhtautua kuten autoritaarisen, kontrolloidun valtion tiedonvälitykseen. Russia Today –portaalin kaltainen tiedonvälitys ei Venäjän kontekstissa ole vapaata tai journalistista, sen tavoitteena on venäläisen ”totuuden” vahvistaminen.

Ne keskustelijat, jotka esiintyvät sananvapauden marttyyreina ja samalla puolustavat sananvapautta rajoittavia valtioita käyttävät härskisti hyväkseen arvokasta sananvapautta. He esiintyvät mediassa eräänlaisina sananvapauden esitaistelijoina, joiden tehtävä on osoittaa kuinka mädännäisyyttä löytyy myös meiltä. Tämä on sananvapauden hinta. Siitä ovat monessa maassa toimittajat maksaneet hengellään. Mediarelativistien kannattaisi muistaa, että monessa maassa ei voi esiintyä samalla tavalla sananvapauden marttyyrina esittämällä poikkeavia kantoja tai suoranaista vääristelyä. 

Loppujen lopuksi olen iloinen siitä, että meillä on näitä mediarelativisteja muita journalismin ja propagandan rajoja hämärtäviä henkilöitä. Heidän olemassaolonsa kertoo siitä, että meillä on edelleen sananvapaus. Toivon ja uskon, että sananvapautemme kestää tämän.

2 kommenttia:

  1. Sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen tukeminen on tärkeää. Tästä myös seuraa mahdollisuus, että syntynyttä tilaa käytetään väärin. On sitten valistuneen kansalaismielipiteen ja mediakriittisen luennan valmiuksen tehtävä toimia arvostelijana sen suhteen, mikä on oikein ja väärin, mikä argumentti kestää ja mikä ei. Yhteiskunnan tasolla relativismi toteutuu vasta tämän seulan jälkeen, jos on toteutuakseen. Yksittäiset whataboutismeihin perustuvat totuuden twistaajat eivät vielä sellaisenaan tuota mediatelativismia, vaikka argumentoinnissaan tällaiseen keinoon saattaisivatkin tukeutua.

    Ehkä olisi myös syytä tarkentaa propagandan ja vapaan tiedonvälityksen erottelua. Ensimmäinen on keino, jälkimmäinen taas eräänlainen yhteiskunnallinen ideaalitila tai arvo. Sananvapauden takaava vapaa tiedonvälitys ei luonnollisesti sulje propagandan mahdollisuutta pois. Ilman relativistiseen argumentointiin tukeutumistakin monet vapaata tiedotusvälineistöä edustavat mediat luonnollisesti tukeutuvat sellaisiin parokiaalisiin intresseihin, joiden pönkittäminen jossain kohti valahtaa tahattoman propagandan puolelle. Tällaisia esimerkkejä voi hakea esimerkiksi joistain valtavirtaa edustavista maakunlahedistä, joiden toimituspoliittinen linja on syystä tai toisesta vahvasti kytkeytynyt tietyn paikallisen tason intressiryhmän tavoitteisiin. Tämän todetakseen ei tarvitse vetää foliohattua päähän - vietit kin on havaittavissa argumenttien yksisuuntaisuuden prusteella, haastateltavien tahojen valikoimisen ja sen sellaisen perusteella. Ongelmaksi tämä paikallistasolla monesti näyttäytyvä kallistuminen muodostuu siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat tekemään havaintojensa perusteella johtopäätöksiä laajemmin esimerkiksi lehdistön objektiivisuudesta ja sitoumuksista.

    Etenkin kansainvälisen politiikan kysymyksiin mentäessä tällaisen paikallistason parokialismin seuraukset saattavat juuri tuottaa mainitsemaasi arvorelativismia ja "kaikilla on ketunhäntä kainalossa" -tyyppistä korporaattimediaan kohdistuvaa apatiaa. Se on valitettava juttu se, ja siitä osa mediataloista saa syyttää itseään. Vielä valitettavampaa on se, että tällainen parokialismi tukee välillisesti kaikenlaisia totuudenvääntäjiä, kun ihmisten tiedonjano siirtyy enenevissä määrin sosiaalisen median hämärään...

    Terv.
    Tapio Juntunen

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvistä kommenteista! Postaus on kirjoitettu melko dadaistisessa tajunnanvirta-hengessä, joten käsitteenmäärittely jäi aika lailla ohueksi.

    Tuo mainitsemasi esimerkki esimerkiksi maakuntalehdistä on hyvä. Jotenkin minusta tuntuu, että eräät keskustelijat pyrkivät hämärtämään tätä media-propaganda-tiedonvälitys-problematiikkaa väittämällä, että asioiden kertominen tietystä näkökulmasta (arvosidonnaisuus/puoluesidonnaisuus/lukijalupaus jne) olisi jotenkin yhteismitallista propagandan harjoittamiseen. Omassa some-kuplassani tämä tuntuu joillekin olevan suorastaan elämän tehtävä, että pitää osoittaa suomalaisen lehdistön mädännäisyys ja vastaavasti pyrkiä osoittamaan jonkun sananvapautta rajoittavan maan lehdistön monipuolisuutta.

    Tällainen hämärtäminen on minusta harmillista, koska se tavallaan sekoittaa normaalia lähde- ja mediakritiikkiä. On päivän selvää, että Suomessa esimerkiksi on monenlaista lehdistöä. Aamulla juuri luin Pirkka-lehteä, jossa ei Keskoa luonnollisesti kritisoida. Joku oli kantanut postilaatikkoon Tiedonantajan ja Punaiset Sanomat, joissa Natosta ja EU:sta saa kovin erilaisen käsityksen kuin Helsingin Sanomissa. Päivittäin selailen maakuntalehdistä Karjalaista, joka kirjoittaa omasta maakunnallisesta näkökulmastaan ja linjaa välillä politiikkaa puhtaasti alueellisista intresseistä. Tämä kaikki kuuluu vapaaseen tiedonvälitykseen, ja lukiessa niin suomalaisia kuin muunkin maalaisia lehtiä pitää olla tuntosarvet höröllä.

    Suomessa on mahdollista, että lehdistön spektri on laaja. Erilaisia näkemyksiä on, vaikka "valtamediassa" politiikan suuret linjakysymykset tuppaavat saamaan ajoitain liiankin yksipuolisen kuvan ja liian yksittäiset äänet pääsevät esille. Systeemiin ei kuitenkaan ole rakennettu mitään sensuurijärjestelmää, joka estäisi erilaisten mielipiteiden näyttämisen. Nämä Ukrainan kriisin yhteydessä suomalaista keskustelua Nato-intoilusta ja yksipuolisuudesta syyttävät eivät voisi edes kirjoittaa näkemyksiään tai lukea niitä jostain Tiedonantajasta tai Kansan Uutisista ilman lehdistönvapautta. Yksi pointtini purkauksessa oli tuoda esiin sitä, kuinka sananvapauden puolesta puhujat puolustavat sananvapautta rajoittavia toimia. Janus Putkonen Loviisan Sanomissa kertoi välittävänsä tietoa mm. Venäjän ja Syyrian puolesta. Kummankin maan sananvapaustilanne on surkea. Toimiessaan kuten toimii Putkonen itse asiassa pelaa näiden sanavapauden rajoittajien pussiin. Saadessaan suomalaisen median näyttämään yksipuoliselta, tuloksena ei välttämättä ole medialukutaidon kehittyminen ja lähdekritiikin vahvistuminen, vaan kallistuminen uskomaan "vaihtoehtototuutta". En usko, että tämä on Suomessa suuri yhteiskunnallinen ongelma, mutta kehityskulkuna se on huolestuttava.

    VastaaPoista