Euroopan uusi epävarmuuden tila jatkuu pitkään Minskistä huolimatta

Minskin toinen neuvottelukierros ei tuonut olennaista ratkaisua Ukrainan kriisiin, eikä sitä varmasti kukaan tapahtumia seurannut odottanutkaan. Haurastakin hauraampi tulitaukosopimus tehtiin, taisteluiden pitäisi tauota lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Valitettavasti taistelutkiihtyivät ennen Minskin neuvotteluita ja ukrainalaisten sotilaslähteidenmukaan joukot Itä-Ukrainassa lisääntyvät. On oletettavaa, että Venäjä ja niin kutsutut kapinallisjoukot pyrkivät vahvistamaan asemansa idässä ennen viikonvaihteen tulitaukoa – jos se koskaan astuu voimaan.

Arviot Minskin kakkosen vaikutuksista ovat olleet kautta linjan pessimistisiä. Ukrainan kriisi on aiempien ratkaisuyritysten jälkeen vain kehittynyt pahempaan suuntana, joten pessimismi on tässä tilanteessa luonnollinen reaktio. Kriisin tässä vaiheessa tärkeintä on saada taistelut Itä-Ukrainassa päättymään, jotta ihmisuhreilta vältyttäisiin. Sen jälkeen pitäisi alkaa hoitaa Itä-Ukrainan humanitaarista kriisiä, ja vasta kolmantena laajempaan Euroopan ja Venäjän turvallisuusjärjestelmän konfliktia, jossa Ukrainan kriisi on uusin etappi. Tämä kriisi on ollut päällä jo pitkään, sen konkreettisena alkupisteenä voidaan pitää Georgian sotaa, kuten mm. Alpo Rusion esittänyt. Tätä laajempaa turvallisuusjärjestelmän ja kansainvälisen politiikan kriisiä ei Minskissä ratkaistu, eikä se edes ollut kokouksen asialistalla. 

Minskin neuvottelut sinänsä ovat Vladimir Putinille osavoitto laajemmassa kuvassa. Hän on halunnut systemaattisesti neuvotella Euroopan valtioiden kanssa kahdenvälisesti ja pyrkinyt vähentämään EU:n painoarvoa. Minskissä EU-Eurooppaa edustivat Francois Hollande ja Angela Merkel, EU:n korkea edustaja Federica Mogherini ei mahtunut mukaan. Putinille tilanne varmasti sopii, sillä suurvaltojen ”Jalta-neuvottelut” pönkittävät hänen asemaansa maailmanpolitiikan näyttämöllä. Virnuilevan Putinin lisäksi rauhan miehenä Minskissä esiintyi Aleksandr Lukashenka. Uskollinen tukija ja ”Euroopan viimeinen diktaattori” on Ukrainan kriisin aikana päässyt hänkin pönkittämään omaa kuvaansa rauhanvälittäjänä. Valko-Venäjän avautumisesta demokratialle ja moniarvoisuudelle ei ole luvassa mitään uutta, Lukashenkahan voi toimia rauhanmiehenä diktaattorinakin. Jalta-henkiset neuvottelut eivät myöskäänantaneet tilaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisjohtajille neuvottelupöydässä,vaikka he varsinaisen sopimuksen allekirjoittivat. Kestävän ratkaisun löytyminen Ukrainan tilanteeseen vaatii myös laajapohjaisia neuvotteluita siitä, miten Itä-Ukrainan kapinallisalueiden hallinto jatkossa järjestetään. Tilanne ei valitettavasti taida olla niin yksinkertainen, että Venäjän suora aseellinen tuki veisi pohjan kapinallisilta. Vaikka Ukrainan kerrotaan yhdistyneen, on se samalla myös jakautunut. Venäjä-mielinen vähemmistö voi aiheuttaa poliittisesti ja taloudellisesti heikkoa maata pitkään, vaikka Venäjä suoran tukensa lopettaisikin. 

Onko aihetta optimismiin pari päivää ennen tulitauon alkua? Ehkä ei, mutta pitäisi silti uskoa parempaan. Euroopan diplomaattiset keinot käyvät vähiin, mikäli tulitaukoa ei saada ja tilanne ei rauhoitu. Jäljelle jää vähän vaihtoehtoja, ja paineet Barack Obaman niskassa aseavun lähettämisestä Ukrainaan kasvavat. EU ei ole ollut innokas lisäämään tuntuvia sanktioita, mutta tulitauon kariutuessa muita vaihtoehtoja ei jää. Vaikka jo nykyiset pakotteet ovat kiihdyttäneet Venäjän talouden romahdusta, ruuvia voi vielä kiristää. Kaasu- ja öljykauppa käy edelleen, eikä Suomen Rosatom-hanketta voi edelleenkään hyvällä katsoa. Kaikenlainen talousyhteistyö, pienetkin säröt yhteisessä rintamassa  – olkootkin määritelty pakotteiden ulkopuolelle tai ei – saavat EU:n näyttämään Putinin näkökulmasta heikolta. Pakotteiden lieventämiseen ei ole mitään aihetta vielä pitkään aikaan, sillä Minskin neuvotteluiden perusteella Krimin niemimaa tulee jäämään laittomasti Venäjän hallintaan. Tällaista toisen valtion alueen anastusta ei voi hyväksyä, sillä se murentaa pohjan koko turvallisuusjärjestelmältä. Siksi Francois Hollanden pitäisi selvästi sanoa, että Ranska ei tule myymään Mistraleita Venäjälle. Mikäli EU-maat pyrkivät nopeaan suhteiden normalisoimiseen omalta puoleltaan ja Krim jää Venäjälle, Putin on voittanut tavoitteensa. Silloin turvallisuusjärjestelmämme pohja on romahtanut ja kriisistä selviytymisen mahdollisuuksia ei ole laisinkaan. 

Hauraan tulitauon lisäksi ainoa toivoa kriisin ratkaisussa on Putinin illuusion ja narratiivin murskaus. Taloudelliset tosiseikat puhuvat koko ajan sen puolesta, että Putinin tulee lopettaa sotansa. Valitettavasti hänestä on tullut oman todellisuutensa vanki ja tuossa todellisuudessa Putin on rauhan mies, imperiumin rakentaja ja Venäjän kansan yhtenäisyyden takuumies. Ilman tämän narratiivin muuttamista tai muuttumista Euroopan turvallisuusjärjestelmä ei palaa vakaalle pohjalle. Vastakkainasettelu ei pidemmän päälle ole kenenkään etu, mutta vallitsevassa tilanteessa EU:n tulee kasata selviytymisstrategiana rivinsä. Kyproksen suunnitelmat venäläisestä sotilastukikohdasta tai Kreikan ja Unkarin veljeily Putinin kanssa ei ole hyväksyttävää. Putin yrittää murtaa EU:n perustat ja kaikki tietävät mitä käy, kun perustukset pettävät. Näyttää siis siltä, että tulemme elämään vielä pitkään epävarmuuden ja epävakauden Euroopassa.